”Opetusalan Nobelin” palkintosumma on noin
850 000 euroa.

Jukka Sinnemäki voi voittaa työstään jättimäisen rahapalkinnon. 



Finalistilistalla on matematiikan opettaja Jyväskylästä.Kansainvälinen koulutusalalla hyväntekeväisyyttä harjoittava Varkey-säätiö on valinnut suomalaisen luokan- ja aineenopettajan Jukka Sinnemäen 50 finalistin joukkoon Global Teacher Prize 2018 -opetuspalkinnon saajaksi.

Säätiö sanoo tiedotteessaan, että noin 850 000 euron arvoinen tunnustus on maailman suurin opetusalalla myönnettävä palkinto. Sitä on kutsuttu myös "opetusalan Nobeliksi".

Nyt neljättä kertaa jaettavan palkinnon tarkoituksena on antaa tunnustusta poikkeukselliselle opettajalle, joka on antanut merkittävän panoksen opetusalan kehittämiselle, sekä korostaa opettajien tärkeää roolia yhteiskunnassa.
Jyväskylän kristillisessä koulussa työskentelevä Sinnemäki, 42, on kehittänyt matematiikan opetukseen uudenlaisen menetelmän, jonka kerrotaan tuottaneen huomattavasti parempia oppimis- ja koetuloksia.

Kansainvälisissä yliopistoissa huomiota herättäneessä menetelmässä kutakin lukuvuonna läpikäytävää aihepiiriä opetetaan kahdesta kolmeen kertaan vuodessa, lyhyempinä rupeamina.
Sinnemäen sanotaan panostavan opetuksessaan vahvasti oppilaidensa yksilöllisten persoonallisuuksien ja identiteettien huomioon ottamiseen.

Sinnemäki valittiin yli 30 000 hakemuksen ja nimityksen joukosta, joita sateli säätiölle 173 maasta. Finalistien joukossa on opettajia 33 eri maasta, ja heidän tarinoidensa julkaisemisella säätiö sanoo toivovansa maailmanlaajuista keskustelua opettajien työn tärkeydestä.

Finalistilistalla on matematiikan opettaja Jyväskylästä. 
Sinnemäki kertoo, että ehdokkuus tuli täytenä yllätyksenä. Mies kiittelee vuolaasti kouluaan ja kollegoitaan ja pohtii, että hänen lienee syytä järjestää kakkukahvit opettajainhuoneessa.
Palkintoehdokas pyrkii työssään näkemään oppilaiden kapasiteetin kokonaisuudessaan. Sinnemäki kuvailee ihmisiä jäävuoriksi, joista näkyy päällepäin vain pieni osa. Hän haluaa katsoa syvemmälle.
- On tärkeää kohdata lapsi, rakentaa häneen luottamuksellinen suhde ja osoittaa empatiaa. Silloin lapsi kokee, että joku ymmärtää häntä.

Sinnemäki on opiskellut runsaasti. Filosofian maisterilla on rehtorin pätevyys ja opetusalan tuotekehityksen tutkinto. Sinnemäki on tutkinut muun muassa lapsen impulsiivisuutta ja levottomuutta niin, että hän on pyrkinyt löytämään luonnollisia selityksiä.
Sinnemäen tunneilla on vapaa ilmapiiri, mutta lapsilla on suuri vastuu. He esimerkiksi aloittavat tunnin itse ja vastaavat mölyämisen lopettamisesta.
- Minulle on tärkeää, että lapsilla on kuri ja selvät rajat.
Huumori on suuressa osassa opetuksessa, ja haluan olla tasapuolinen.