03 marraskuuta, 2021

"Hyi Helvetti..." Pari sanaa pierusta.

   "Pierua ei saa pidättää, eikä nurinniskoin lähettää". 

Pierut voivat olla sosiaalisissa tilanteissa kiusallisia, mutta ne ovat tavallisia ja jopa tarpeellisia. Paksusuolessa syntyy suolistobakteerien tuottamana kaasua, josta osa kulkeutuu ulos pieruina. Kaasunmuodostus taas on merkki siitä, että ruuansulatus toimii normaalisti.

On tavallista, että pieruja pääsee päivässä keskimäärin parikymmentä. Jos ilmavaivat kuitenkin ovat häiritseviä ja kivuliaita, kannattaa kiinnittää huomiota ensimmäiseksi ruokailutottumuksiin sekä liikuntaan.

Nykypäivänä istumme monta tuntia päivässä paikallaan. Se voi pahentaa ongelmaa, kun ilma ei pääse liikkumaan suolistossa. Ilmavaivoista kärsivän kannattaa vapaapäivänä suorittaa pieni testi: kun päivän aikana siivoilee ja käy lenkillä, voi huomata tilanteen helpottavan.

Tietyt ruuat tuottavat kaasua muita runsaammin

Syömämme ruoka vaikuttaa siihen, miten paljon kaasua muodostuu.

Suolistobakteerit pilkkovat paksusuolessa hiilihydraatti- ja kuituyhdisteitä, joita muu ruuansulatus ei ole onnistunut käyttämään. Jotkin hiilihydraatit imeytyvät ruuansulatuksessa muita heikommin ja aiheuttavat siksi enemmän kaasua.

Häiritseviä ilmavaivoja voikin siis helpottaa kiinnittämällä huomiota ruokavalioon. On jossain määrin yksilöllistä, miten suolistomikrobisto reagoi erilaisiin ruuan sisältämiin yhdisteisiin. Yksilöllinen bakteericocktail vaikuttaa siihen, mikä ilmavaivoja aiheuttaa.

Keskeisimpiä ilmantuottajia ovat ruuan kuiduista fruktaanit, kuituyhdisteet, joita ihmisen oma systeemi ei osaa pilkkoa ja imeyttää itse vaan bakteereja tarvitaan avuksi. Sama on galakto-oligosakkaridien kohdalla, jota on pavuissa, linsseissä ja herneissä.

Molemmat yhdisteet kuuluvat fodmap-hiilihydraatteihin, jotka voivat aiheuttaa tukalia ilmavaivoja erityisesti herkkävatsaisille. Muun muassa vehnä, ohra, ruis ja sipuli sisältävät paljon hankalasti sulavia fruktaaneja.

Jaa päivän kuitulastia

Päivän kuitulastia eli leipää, puuroa ja viljoja kannattaa jakaa päivän mittaan maltillisiksi annoksiksi. Näin yhden aterian kuituannos ei nouse liian suureksi ja ruuansulatus pystyy käsittelemään sen vaivattomammin.

Runsas annos palkokasveja, kuten lautasellinen hernekeittoa, lisää kaasuntuotantoa kaikilla. Herkkävatsaisten elimistö pystyy käsittelemään palkokasveja vielä muita huonommin, minkä seurauksena voi olla tukala olo.

Palkokasveja kannattaa syödä hyvin kypsennettynä esimerkiksi pitkään haudutetuissa padoissa tai keitoissa. Myös syömisen rytmityksellä on merkitystä. Säännöllinen ruokailu on suolistomikrobistosta huolehtimista.

Järkevät syömisajat ja mahdottoman napostelun välttäminen auttavat suoliston putsaustoimintoja toimimaan aterioiden välissä normaalisti.

Mikä avuksi pahanhajuisiin pieruihin?

Syömämme ruoka voi aiheuttaa myös ikävän pahanhajuisia ilmavaivoja. Hajuhaittoja aiheuttaa runsasproteiininen, vähäkuituinen ja vähähiilihydraattinen ruoka. Syypää hajuun on pahanhajuinen rikkivety, jota tietyt aminohappoyhdisteet tuottavat. Etenkin eläinkunnan proteiinit sisältävät paljon rikkipitoista aminohappoa.

Fruktaaneja voi käyttää avuksi. Kuulostaa hassulta, että hyödynnetään jotain, mikä aiheuttaa ilmavaivoja, mutta suolistobakteerit käyttäisivät mielellään kasviperäistä kuitua. Annetaan niille siis sopivaa syötävää.

Myös resistentti tärkkelys auttaa neutraloimaan hajuja. Sitä on esimerkiksi banaanissa, paahtoleivässä ja jäähdytetyssä perunassa ja pastassa.

Älä tavoittele kokonaan pierutonta elämää

Ilmavaivoista eroon mielivän kompastuskiveksi voi muodostua ruokavalion liiallinen rajaaminen. Tällöin ongelmana on yksipuolisuus ja esimerkiksi kuidun saanti voi jäädä liian vähäiseksi.

Ilmavaivoista ei ole järkevää pyrkiä kokonaan eroon.

On vain sopeuduttava siihen, että meillä on suolistomikrobisto, jonka tehtävä pilkkoa yhdisteitä, ja sivutuotteena syntyy kaasuja. On biologian vastaista lähteä tavoittelemaan sitä, että ei olisi ollenkaan ilmavaivoja. Nykyään sitä yritetään paljon, mutta sen tulee kokemaan menetetyksi taisteluksi.

Yli 60-vuotiailla enemmän vaivoja

Iän karttuessa ilmavaivat voivat alkaa kiusata aiempaa enemmän useasta eri syystä. Yli 60-vuotiaiden ikäryhmässä ongelmia voivat aiheuttaa etenkin liikunnan vähäisyys, ruokavalion yksipuolisuus, ummetus sekä erilaiset lääkkeet.

Tämä porukka on aika kahtia jakautunutta. Osalla on selkeitä ongelmia, osalla taas kaikki on tosi hyvin. Tämä näkyy esimerkiksi kuidun saannissa, koska osa syö laajasti viljatuotteita, marjoja ja vihanneksia, osalla taas ruokavalio on yksipuolinen.

Ne, joilla on ummetustyyppisiä oireita ja ruokavalion yksipuolisuutta, ovat suurimmassa riskiryhmässä. Suolistomikrobit eivät tällöin voi kovin hyvin ja koko elimistö kärsii.

Liikunta ja monipuolisempi ruokavalio voivat tuoda avun vatsavaivoihin.

PS. Kaksi hajua ylittää pierun katkun.

Jos olet hississä menossa kahdeksanteen kerrokseen ja alhaalla astelee pieneen hissinkopperoon tyyppi, joka lemuaa voimakkaasti valkosipulilta, niin matka ylös on kiduttavaa oksennuksen pidättelyä. 

Toinen kammottava kokemus hississä oli tyyppi, joka lemusi ällölle deodorantille. Matka kahdeksanteen kerrokseen tuntui ikuisuudelta.

Mutta - ei niin huonoa, etteikö jotain hyvääkin. Olen kuullut pierua käytettävän instrumenttina, kun hulttiosetäni Urho heitti pitkän pätkän pieremällä Porilaisten  marssia, onneksemme raikkaassa ulkoilmassa. lol

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti