19-vuotiaana Rebecca Spörl asui Saksassa eikä puhunut sanakaan Suomea.
Nyt, viisi vuotta myöhemmin, hän hallitsee suomen sujuvasti, saunoo usein ja rakastaa ruisleipää. Hän toteutti Suomessa myös suurimman unelmansa.
Nyt, viisi vuotta myöhemmin, hän hallitsee suomen sujuvasti, saunoo usein ja rakastaa ruisleipää. Hän toteutti Suomessa myös suurimman unelmansa.
Saksalainen Rebecca Spörl, 24, on malliesimerkki, kuinka unelmista tehdään totta.
Hän vietti elämänsä 19 ensimmäistä vuotta idyllisessä Pottensteinin pikkukylässä, opiskeli musiikkilukiossa ja soitti sunnuntaisin urkuja kirkossa.
Teini-ikäisen tytön mielessä oli kuitenkin vain yksi asia: oma metallibändi.
Kylältä ei muita hevareita löytynyt eikä Rebecca voinut jakaa intohimoaan kotikaupungissaan kenenkään kanssa. Saati että kukaan olisi perustanut metallibändiä hänen kanssaan.
Rebecca uhosi kavereilleen muuttavansa metallimusiikin tyyssijaan, Suomeen ja perustavansa oman bändin. Hänen suunnitelmiaan ei otettu todesta, mutta Rebecca ei luovuttanut. Hän oli vasta 19-vuotias muuttaessaan yksin Saksasta Suomen Saloon.
-En puhunut sanaakaan Suomea, mutta metallia puhuin kyllä sujuvasti, Rebecca kuvailee.
Hän ravasi keikoilla ja nautti uuden kotimaansa laajasta metalliskenestä.
-Täällä jopa joululaulut ovat raskaita!
Nyt, viisi vuotta myöhemmin hän puhuu sujuvaa suomea ja on asettunut Helsinkiin poikaystävänsä kanssa. Rebecca on myös onnistunut toteuttamaan unelmansa:
hän on solisti Averlanche-nimisessä metallibändissä.
-Etsin omaa bändiä pitkään ja olin studiossakin erään jyväskyläläisen bändin kanssa. Sitä oikeaa ei vain löytynyt, kunnes perustimme Averlanchen.
Averlanche julkaisee esikoisalbuminsa ensi vuonna.
-Rakastan saunomista! Asunnossamme on sauna enkä voisi enää elää ilman.
Se on todella rentouttavaa ja terapeuttista. Saunominen pitää minut terveenä ja laulajalle se on todella tärkeää. Suomessa uimahallien saunaankin pääsee ilmaiseksi, Saksassa siitä täytyy maksaa pääsylipun lisäksi. Olen käynyt myös avannossa, se on hauskaa!
Rebecca on tutustunut myös supisuomalaiseen mökkeilykulttuuriin ja ihastunut siihenkin. Niin ikään perinteiset suomalaiset ruoat ovat hänen mieleensä.
-Rakastan ruisleipää yli kaiken. En löydä enää Saksassa käydessäni yhtään leipää, josta tykkäisin. Tykkään myös lakritsista ja mämmistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti