07 elokuuta, 2018

Facebook haluaa nyt myös pankkitietosi !

Kuvahaun tulos haulle facebook


Facebook on ottanut suuriin yhdysvaltalaispankkeihin yhteyttä, Wall Street Journal kertoo. 
Facebook pyrkii kehittämään pankkien kanssa yhteistyötä, jotta se saisi näiden asiakkaitten taloudellisia tietoja, kuten korttitapahtumia sekä saldotietoja uuden palvelun kehittämistä varten.
Facebook voisi käyttää tietoja kehittääkseen palvelun Messenger-käyttäjilleen, jotka voisivat olla yhteydessä pankkiinsa viestisovelluksen välityksellä. Messengerin kautta voisi esimerkiksi tarkistaa tilinsä saldon. Tämän lisäksi pankit voisivat lähettää käyttäjille viestejä, jos liikkeellä on esimerkiksi huijausviestejä.
Yksityisyydensuoja nousee pankkitietojen kohdalla väkisinkin esille. Vuoden alussa kävi ilmi, että 87 miljoonan Facebook-käyttäjän tiedot olivat päätyneet vääriin käsiin ilman, että käyttäjät olivat tästä tietoisia. Wall Street Journalin saamien tietojen mukaan yksi iso pankki on jo vetäytynyt mahdollisista neuvotteluista tietosuojahuolien vuoksi.

Facebook korostaa, että se ei käyttäisi pankkitietoja mainonnallisiin tarkoituksiin, eikä jakaisi niitä kolmansille osapuolille.

Kommentoin:
LOL



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti