Legendaarinen tähti menehtyi 16. elokuuta vuonna 1977.




Vuosia lääkeriippuvuudesta kärsinyt Elvis sai sydänkohtauksen Gracelandin kylpyhuoneessa ja kuoli vain 42-vuotiaana.Graceland avattiin museona vuonna 1982. Siellä käy vuosittain yli puoli miljoonaa turistia.





Elviksen nousu vaatimattomista oloista maailman kenties tunnetuimmaksi henkilöksi toi mukanaan ylilyöntejä ja rock-elämää, ennen kuin termiä oli kunnolla edes ehditty keksiä.
Elviksen merkitys populaarikulttuurille on pelkkää musiikkia suurempi. Elvis ei keksinyt rokkia tai nuorisokulttuuria, mutta on niitä vaikea kuvitella ilman häntä.

"Elvis the Pelvis" vatkasi lannetta tavalla, jota ei valkoiselta mieheltä aiemmin ollut nähty.
Gracelandin vieressä olevan lounaspaikan pihassa on mainostaulu, johon on kirjoitettu lainaus John Lennonilta.
Sen mukaan ennen Elvistä ei ollut mitään.

Riippuvuus lääkkeistä kuitenkin koitui miehen kohtaloksi.
Intohimo Elvistä ja hänen lähes myyttistä hahmoaan kohtaan ei laantunut edes miehen kuoltua. Hänen hautansa Gracelandissa on edelleen pyhiinvaelluskohde monille, ja osa faneista jopa uskoo, että Elvis lavasti kuolemansa päästäkseen pakoon kuuluisuuden kiroja.