13 kesäkuuta, 2017

Laurin projekti - 500 päivässä miljonääriksi



Uskon, että saamme miljoonan kiinni, Salovaara kertoo. Lauri Salovaara aikoo päästä miljonääriksi lähtemällä osakkaaksi yrityksiin, joita Salovaara neuvonantajineen voi auttaa kasvattamaan arvoaan. Salovaara julkisti tänään Facebookin suorassa lähetyksessä viisi ensimmäistä yritystä, joiden kanssa he ovat aloittaneet yhteistyön. Ne ovat Top Lounges, iHelp.fi, Psyon Games, Fastball ja Klever.


- Yhteydenottoja ehti tulla yli 300 yritykseltä, Suomen lisäksi Virosta. Neuvotteluja on käyty myös Yhdysvaltain suuntaan.
Näistä yhtiöistä muodostuvien osakkuuksien jälkeen Salovaaran omistusten arvoksi projektin tiimoilta tulee 485 000 euroa.
Projekti on siis hyvällä mallilla. 

Salovaara myöntää, että töitä on paiskittu.
- En ole hirveästi nukkunut. En tiedä, minkä kokoiset silmäpussit minulla on, mutta tämän jälkeen pidän kaksi päivää vapaata. Uskon, että saamme miljoonan kiinni ja uskon, että menemme siitä yli. Aikaa on vielä.
Lisäksi Salovaara neuvonantajineen perusti osakeyhtiön, joka keskittyy edistämään Miljonääriksi 500 päivässä -projektin myötä tulleiden yritysten asioita.
Projektin Facebook-sivuilla kerrotaan, että kyseessä on niin sanotusti omapääsijoitusyhtiö.

Yhtiökumppaneina ja pienosakkaina 7Figures Oy -yrityksessä ovat Salovaaran lisäksi teollisuusneuvos Jorma Terentjeff, professori Juha-Pekka Kallunki, konsultti Maucca (Marjukka) Kärki, tuotantoyhtiö NTRNZ Median perustanut Teemu Hostikka sekä kyläkauppa Jounin kaupan Sampo Kaulanen.
Miljonääriksi 500 päivässä -projekti päättyy 9. heinäkuuta 2018.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti